Mieli lakossa
Postin lakko oli monellakin tavalla kurjaa ja hankala juttu maamme arjen pyörimisen näkökulmasta. Helpottavaa että sopu syntyi. Vaikka posti nyt kulkee, on monen kansalaisen arki kuitenkin edelleen liian vaikeaa. Lakkoileva taho tuntuu asettuneen asumaan mieleen, eikä suostu edes asettumaan neuvottelupöytään.
Psykoterapeuttinen työ on yhdeltä tärkeältä osaltaan mielensisäisen postinkulun ongelmien ratkomista. Mielen alkuperäinen homma, se mitä se kehittyy tekemään, on kuljettaa tietoa tunteista. Tunteet taas ovat aika oleellisia. Ilman niitä emme onnistu luomaan sellaista kiintymystä, jonka varassa voisimme oppia kaikkea sitä mitä ihmisenä olemiseen tarvitaan. Mutta tarvitessamme toisen kiintymystä tästä seuraa väistämättä huomattava ehdollisuus siihen milloin ja mitä tunteita on mahdollista osoittaa ja lopulta kokeakaan.
Kun tunteiden kokeminen estyy, siitä on merkkinä ahdistus. Ahdistus syntyy varoitusmerkiksi sille, että tunteiden alueella on tapahtunut sellaista minkä kanssa ei voi hyvin diilata. Koska ei voi enää diilata, alkaa tulla palautetta.
Ahdistuksen palaute voi tuntua kangistavana voimana kehossa, ilmetä rajuinakin fyysisinä oireina tai sumentaa koko ajattelukyvyn. Koska ahdistus on kokolailla kurjaa mutta mieli osaa monin tavoin suojata itseään siltä, se yrittää kyllä tehdä juuri niin. Väistöliikkeen myötä tulevat tosin kuvioihin erilaiset muut oireet. Jos olen kokenut lapsena, että ei auta itku markkinoilla, voi käydä niin että ei löydä itkua silloinkaan, kun suru kohtaa nuorena tai aikuisena. Surureaktion sijaan nousee esiin vain ahdistus varoittamaan, että tuosta tunteesta emme halua enää kuulla mitään. Suru jää pohjalle ja siltä suojautumisen askelmerkit kulkevat kohti esimerkiksi masennusta tai jatkuvaa epämääräistä ärtymystä.
Välttäessään tunteisiin liittyvää kipua mieli jää jumiin, ja viestin kuljetuksen toimintaedellytykset lakkaavat.
Ilman toimintaedellytyksiä myös mieli menee lakkoon, eikä enää toimi. Tai se voi toimia älyllisesti, mutta tunnetehtävissä ei enää yhtään, ainakaan sillä alueella, jolta viestinä tulee enää ahdistus.
Psykoterapeuttina istun lakkoneuvottelijan tuolissa. Neuvottelupöytään saapuvalla psyykkisistä oireista kärsivillä ihmisellä on mielensä sisällä pattitilanne - ehdot ovat nyt kestämättömät, ahdistus kertoo, että näin ei voi jatkua, mutta mikä eteen?
Sekä psykoterapiatutkimuksen että myös psykodynaamisen teorian viisas oivallus liittyy siihen, että mielensisäiset lakot ratkeavat vuorovaikutuksella. Ja nimenomaan kahden ihmisen yhteisellä, juuri lakkohommiin erikseen tarkoitetulla. Kun epäoikeudenmukaisuus ja ristiriita on ollut liian suuri, jotain on linnoittautunut paikalleen sitkeästi. Mielensisäinen lakko on saattanut kestää jopa kymmeniä vuosia. Ennen kuin erilaisia kokemuksen osapuolia saadaan palauteltua saman pöydän ääreen, voi kulua aikaa. Ei lakko käskemällä lopu.
Psykoterapia alkaa tunnustelemalla - voisiko tästä vielä puhua?
Matti Pesola