”Kaukana kavala maailma” - unen, kuolemanpelon ja irtipäästämisen pohdintaa

Uneen vaipuminen ja siellä pysyminen on herkästi häiriintyvä tila. Nukkuessani ns. tukkiunta, olen ollut enemmän irti reaalisesta maailmasta ja kulkenut unissani ja nähnyt unia ja ne ovat tuntuneet todellisilta. Olen viipynyt eri maailmassa, toisessa ulottuvuudessa, tiedostamattomassa tilassa, rauhassa tai melskeessä. Havaintoni on ollut, että hyvä, syvä uni on raju irtipäästämisen tila ja vaatii turvallisen, kokonaisvaltaisen olon. Pienenä sen turvan mahdollistavat toiset, mutta isona, siitä pitää huolehtia itse. Kehon pitää olla rauhoitettu, eikä jännitteinen. Ruuansulatuksen pitää olla kivutonta. Ihon pitää olla kutiamaton. Ilman pitää olla raikasta, äänten vaimeita. Ei saa olla liian kuuma, eikä kylmä. Nuo ovat vielä aika helposti saavutettavia, mutta ehdottomasti hankalin ja monipuolisin vaimennettava on oma mieli ja sen liikkeet, huolet ja levottomuus. Nekin pitää putsata pois päältä ja antaa unennäön huolehtia niiden paineiden purkamisesta omalla tavallaan. Aamullahan asiat tuntuvat useimmiten erilaisilta, jäsentyneemmiltä ja ne on helpompi kohdata, kun ei ole väsynyt.

"Levolle lasken, luojani, armias ole suojani, jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi." Tämä rukous turvasi uneen vaipumisen pelottavuuden lapsena maagisella taikavoimallaan. Aikuinen tarvitsee varmasti myös samankaltaisia unirutiineja kuin lapsi. Jos tuo uskonnollissävytteinen, vanha loitsu ei enää toimi, kun taikauskoisuus on väistynyt aikuisen mielestä, voisi löytää jonkin uuden, rauhoittavan mielikuvan ja turvan itselleen vaipuessaan iltaunille. Aleksis Kivi tarjoaa tällaisen idean: "Makeasti oravainen, makaa sammalvuoteellansa. Sinnepä ei hallin hammas, eikä metsämiehen ansa, ehtineet milloinkaan." Uneen vaipuminen on omalla tavallaan kuolemisen pelon harjoitus ja siksi on ymmärrettävää, että se voi olla uhkaavaa ja ehkä nukahtamisen vaikeus, joskus on juuri tätä. Aina ei ole ollut lapsuudessakaan turvallista nukahtaa, joten sen harjoittelemista voi olla tarpeen oppia vasta aikuisena turvallisessa ympäristössä. Päästää irti todellisuudesta, lakata vartioimasta kaikkea ympärillä olevaa ja painua syvyyksiin on hukkumistakin muistuttava tila, ilman vettä. On pitänyt ehkä vahtia, ettei mitään pahaa tapahdu tai pelätä sitä.

"Tuonen lehto, öinen lehto. Siell´on hieno hietakehto. Sinnepä lapseni saatan...Tuonen viita, rauhan viita! Kaukana on vaino, riita. Kaukana kavala maailma." Katkelmat ovat Aleksis Kiven runosta Sydämeni laulu. Tämä runo päättää Seitsemän veljestä-romaanin. Siinä äiti saattaa kuolleen lapsen tuonelaan laulamalla ja tuudittamalla. Tässähän ikään kuin kaikki edellä lausuttu yhdistyy: uni on pieni kuolema ja sinne pitää hellästi tuuditellen kuin äiti lastaan myös itsensä saatella.

Unennäkeminen ja tiedostamattomien yllykkeiden henkiin herättäminen on psykoterapian hedelmällistä työskentelyaluetta. Psykoterapeutti auttaa psykoterapiassa ihmistä kulkemaan tiedostamattomaan ja tarkastelemaan pelkoja, ahdistuksia ja niiden lähteitä materiaalilla, jotka nousevat vaikkapa unennäöstä. Hellävaraista kehdossa keinuttamista ja holdingia vaativaa työtä, kun kuljetaan näissä tiedostamattoman tietoisuudesta pois torjutuissa työstämättömissä ristiriidoissa, joista oireetkin yleensä ravintonsa saavat. Silloin tarvitaan taluttajaa, assistenttia. Jatkuvuutta ja tiheyttä ja rytmiä, jotta työskentely on turvallista ja pysyy yllä, ettei tietoisuuden ylivalta tukkeuta sukeltamista unenkaltaiseen tilaan. Emma Salokoski on taiteellaan tavoittanut tästä hellittämisestä Veden alla-teoksessa jotain hyvin psykoterapian yhteistyösuhdetta kuvaavaa:

"Joo, mä tiedän, on veden pinta kaukana
En nää pohjaan, en näe onko sen alla
Haukia tai haita
Jotka mut voi kerralla hotkaista

Mut sä näät pintaakin syvemmälle
Sä viet mukaan
Saat minut uskaltamaan sun kaa
Niin vaarallisesti
En oo koskaan mä sukeltanut

Veden pintaa keihään lailla
Halkoo hahmosi jäntevä
Sulava, valuva
Vahva, vakuuttava
Vaikuttava

Niin sä viet varmalla otteellasi
Aina vaan kauemmas rannan
Turvasta ja mua huimaa ja pelottaa mut
Siinä sun äänes mua rauhoittaa

Sä saat mun salaisen voiman
Nyt heräämään enää
En tahdo piiloon mä juosta
En aina takertua, päästän irti nyt
Aion karata"

Leena Granlund, Koronan aikaan 7.5.2020